Vanhoista kehyksistä uudeksi tauluksi

Bongasin kirpputorilta vähän onnettoman taulunkehyksen. Kehys oli kivan mallinen ja siinä oli kauniit koristeurat, mutta nitkui liitoksissaan ja pohjalevykin tippui käsiteltäessä. Värikään ei oikein vakuuttanut, ruskeanpunainen krakleeraus kermanvaalean pintamaalin alla. Hintaa sillä oli kuitenkin vain 1,4e, joten innosta pinkeänä haalin sen varastoon odottamaan visiota. Ja niitähän taas riitti!

Kehys sai pesun jälkeen pintaansa kerroksen valkoista maalia. Hankasin maalin kehykseen lähes kuivalla siveltimellä, jotta epätasaisuudet ja krakleerauskuvio jäivät näkyviin. Pahvinruskean pohjalevyn telasin vaaleanharmaaksi.

Miehellä on tapana käydä vuosittain pohjoisessa yhdistetyllä vaellus- ja kalastusreissulla, ja sieltä otettujen kuvien sekaan mahtuu helmiä joita mielellään katselee seinälläkin. Leikkasin askartelukartongista polaroid-kuvan kehyksiä, joilla rajasin kuusi yhteensopivaa kuvaa. Pyykkinarulle pienillä pyykkipojilla ripustettuina ne tuovat ulkoreissufiiliksen sisätiloihinkin.

Näitä kuviä katsellessa huomaan olevani ehkä vähän kade, yhteisistä retkeily/vaellusreissusta kun on jo vuosia aikaa.

Askel epämukavuusalueelle

Paperiaskarteluun en ole vuosiin juuri kajonnut. Kiinnostusta kyllä on, mutta korttien (hitusenkin monimutkaisempi) tekeminen, leimailu, skräppäys yms. ovat vieraita asioita ja termistön ymmärrykseni verrattavissa kaukomaiden kielen ymmärrykseen. Oon kyllä viettänyt tunnin jos toisenkin monien upeiden askartelublogien ääressä, hiljalleen kerännyt rohkeutta ja ihania papereita yms. pieniä tarvikkeita ja pyöritellyt niitä käsissäni.

Idea perhostaulusta kypsyi mielessä pitkään ja taulu syntyi nopeasti. Onhan tuo mallikin nyt tosi yksinkertainen, ei paljon taitoa vaadita, heh. Korkein rima taisi siis olla -kuten yleensäkin- oman pään sisällä.

Perhoset saavat kaverin sydäntaulusta jonka idea oli melko suora plagiaatti Annan sydänkortista. Sen rohkaisemana päädyin lopulta toteuttamaan perhostaulun, ja samalla napsuttelin sydämet sydäntaulua varten. Annalta on muuten peräisin uusi ihana äitikoru!

Nyt kun jää paperiaskartelun suhteen on rikottu ja kokemus oli positiivinen, voisi sitä kai uudelleenkin jotain yrittää?

Kuinka paljon pitsilyhtyjä on liikaa?

Pitsilyhtyjä on syntynyt välitöinä harvakseltaan, yhteensä reilut kymmenkunta. Ihanan helppoja ja huolettomia tehdä, ja kauniita kuin kesäyöt. Ovat siis samoja kuin nämä aiemmat lyhdyt.

Eihän tuo uutena ostettu pitsi kyllä yllä kilpailemaan samassa sarjassa kapiopitsien kanssa, mutta söpö on sekin.

 Näistä lyhdyistä yksikään ei jäänyt itselle, vaikka mieluusti olisin kyllä pitänyt kaikki! ;)

Käärepaperit

Vuosi ja 1,5kk takaperin kannoin edessäni aika komeaa reppua. Masukipsi tehtiin raskausviikolla 35+5, tyttöset syntyivät 36+1. Kipsi ei valmistunut siis hetkeäkään liian aikaisin!

Kipsi syntyi helposti ja nopeasti. Vatsani vuorattiin ensin märällä sideharsolla ja tuorekelmulla, sen jälkeen päälle kieputeltiin kipsinauhaa. Nauhaa sai laittaa melko paksusti jotta kipsi kuivuttuaan kestäisi käsittelyn. Kipsi esikuivahti muutamissa minuuteissa, jonka jälkeen sen sai nostaa sivuun kuivumaan. Puoli vuotta se sitten pyörikin nurkissa valkoisena raakileena, kunnes sain ajatuksen. Tulostin tyttöjen valokuvia erikokoisina ja vuorasin  kipsin niillä decoupage-tekniikkaa apuna käyttäen. Sen verran oikaisin, että ensimmäisen kerroksen lakan tein itse Eri-Keepperistä ja vedestä, ja vasta päällyslakkana käytin decoupage-lakkaa. Hyvin toimi! Kuvien asettelu oli oma hauskuutensa - A-tyttö "istui" lähes koko raskausajan alhaalla vatsanpohjassa, joten hänen kuviaan liimailin niille paikoille ja koska B-tyttö majaili poikittain yläosassa mahakumpua, hänen kuviaan löytyy vastaavasta kohdasta kipsiä. Pisteenä iin päällä on satiininauha, joka on tietysti vaaleanpunainen kun tyttövauvoista on kysymys. Tykkään tästä hurjasti, hauska muisto isosta mahasta ja tyttöjen ensimmäisistä kuudesta kuukaudesta.

PS. Anteeksi kömpelö blurraus - kuten ehkä arvata saattaa, kuvankäsittely ei ole vahvin lajini..

Pitsilyhdyt

Idea pitsilyhdyistä on pyörinyt mielessä jo useamman kuukauden, mutta tarvittavia materiaaleja ei ollut heti saatavilla. Ohje löytyi jälleen kerran blogien ihmeellisestä maailmasta, tällä kertaa täältä. Sovelsin ohjetta sen verra, että kiinnitin pitsit lasipurkkeihin kuumaliimalla sprayliiman sijaan. Hyvin toimi sekin, tosin liiman kanssa saa olla hyvin varovainen jotta välttyy palovammoilta. En ihan onnistunut.

Isomman purkin pitsit ovat osa isompaa pitsiliinaa, varoen purin pyörylät irti ja ompelin ne toisiinsa kulmistaan kiinni. Tämän jälkeen hieman liimaa pitämään pitsi paikoillaan, ja valmista tuli. Pienemmän purkin pitsi on itseasiassa vanhasta kapiotyynyliinasta purettua. Itse liina oli jo rikkinäinen ja pitsikin paikoitellen purkautunut, mutta sitä paremmin se sopii uuteen tehtäväänsä lyhdyn somisteena. Koristeina lisäksi paperi- ja juuttinarua, satiininauhaa ja nappeja.

Eikös kesälläkin voi ihan hyvin poltella tuikkuja, kun kerran on näin romanttiset lyhdytkin?