Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. syyskuuta 2011

Pussukkalaukku


Pitsityynyistä jäi jäljelle paitsi pitsiä, myös ajatus samaan tyyliin toteutetusta pienestä laukusta. Tyynykankaan metsästysreissuilla törmäsin ohuehkoon, kauniin sävyiseen harmaaseen markiisikankaaseen. Tyynyyn se ei sellaisenaan soveltunut, mutta laukkuun se on likaa ja kosteutta hylkivänä täydellistä.

Lisäksi että markiisikangas ja ylijäämäpitsit löysivät toisensa, löysin Tanjan kautta jättikukkaron ohjeen. Koska kukkaron muoto suorastaan kiljui lukkokehystä, pääsin testaamaan sellaisen kiinnittämistä.


Kokoa laukulla on n. 18 x 18 cm ja hihnan mitta on sellainen, että laukku tulee mukavasti lonkalle. Tällä kertaa liimasin pitsiliinan kangasliimalla paikoilleen ja varmistin kiinnittymisen ompelemalla liinan tiukimmista kohdista koneella. Onnistui hyvin näinkin ja parhaimman tuloksen saa kun säätää pistonpituuden kahden ja kolmen välille, jolloin ommel hukkuu neuloksen sisään. Pussukan muoto hieman kärsi paksusta pitsiliinakerroksesta - sivu jossa on merkki on kaavan mukainen, mutta pitsien puolelta pitsi vetää pussukan linjan turhan suoraksi.


Pussukan sivuihin ompelin lenkit, joihin saa kiinni hihnaan kiinnitetyt nipsut. Näin olkahihnan saa tarvittaessa irroitettua ja laukku toimii pelkkänä pussukkana. Nipsut löysin kirpputorilta hintaan  0,4e/3 kpl.

Lukkokehys itsessään oli yllättävän helppo kiinnittää, mutta sainpahan jälleen opetuksen mittaamisesta. Mittaa, mittaa ja mittaa silloin, kun piirrät kaavaa uusiksi. Kehyksen kiinnittäminen aavistuksen naftiin pussukkaan on hieman haastava tehtävä! Ja nyt tämä lähtee hakemaan lisää markiisia, näitä tullee vielä paljon lisää! :)

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pikkupussukat



Facebookissa levisi tammikuussa käsityöhaaste. Vastasin kutsuun, ja omaan haasteeseenikin vastasi neljä muuta. Haasteen tehtävä oli vuoden 2011 aikana saada omin käsin aikaiseksi jotain jokaiselle haasteeseen vastanneelle. Pussukkavimmoissani ompelin aina-niin-tarpeellisia pikkupussukoita, jotka kulkivat postimiehen mukana ystäville ympäri Suomea. Kaava on -jälleen- oma ja hyvin yksinkertainen, pussukalla kokoa on n. 12 x 12 cm. Kätevä vaikka mp3-soittimelle, pyöräilyreissulle jätskiä ostamaan kolikkokukkarona tai vaikka terassille luottokortin ja kännykän jemmaksi... ;)

lauantai 14. toukokuuta 2011

Pussukat

  
Jämäkankaista syntyi pirteitä pussukoita! Kokoa kaunottarilla on n. 15 x 10 x 4 cm, ovat täydellisiä avaimien, pienen rahapussin ja aurinkolasien säilytykseen vaikka kauppareissun ajaksi. Inspiraatio ja yksityiskohtaiset ompeluohjeet löytyivät täältä. Monennäköisiä ja -kokoisia pussukoita olen tullut ommelleeksi aiemminkin, mutta Hipun ohjeilla vuorikin löysi siististi paikalleen. Mutta mitäs muuta näihin pistäisi?