Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mekkoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mekkoja. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. toukokuuta 2011
Eläimiä
Jälleen olisi luvassa näitä jo kauan sitten ommeltuja mekkoja. Kankaana on vanha pussilakana, ikää silläkin varmasti parikymmentä vuotta. Näissä lakanoissa minä ja veljeni ollaan nukuttu, mutta nyt en malttanut jättää noin herkullista kangasta vain unia varten, siitähän saa tehtyä vaikka mitä! Kaavoja en käyttänyt vaan surautin n. 80/86cm perusmekon jonka takana pääntiessä on pieni halkio ja kiinnikkeenä nappi. Helmassa on nauhakuja ja kuminauha, ja helma on harsittu kevyesti nurjalle puolelle korostamaan pussimaisuutta. Toiselle tytöistä siis vadelmanpunaisilla kanteilla, toiselle limenvihreillä.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Kukkamekot
Tyttösten synttäreitä juhlittiin toukokuun alussa ja pitihän sankareilla olla mekot! Sopiva malli löytyi Ottobre Kids 2/11 lehdestä. Tosin, alkuperäistä hieman isommille tytöille tarkoitettua tunikaa on rukattu ronskin ottein jotta siitä saatiin n. 80/86 cm mekko.
Niin, toukokuussa ei tosiaan ollut enää lunta, mutta aloitin ompelun -varmuuden vuoksi- hyvissä ajoin..
Keltainen kukkakangas on käsittääkseni joskus kymmeniä vuosia sitten toiminut verhona, sittemmin istuinsuojana veneessä, piknikalustana jne. Ja nyt mekkona!
Vihreään mekkoon löytyi sopiva kangas paikallisesta kangasliikkeestä uusien verhokankaiden joukosta. Tavoite oli tehdä molemmat mekot kierrätyskankaista, mutta kangas suorastaan hyppäsi mukaani. Koita siinä sitten vastustella, tappeluksihan se olisi mennyt! ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



