Kaikki alkoi siitä, kun keväällä poikettiin luonto- ja erämessuilla. Ohimennen talouden herrahenkilö huomasi -innokas metsästäjä kun on- Saksan armeijan ylijäämävaraston myyntipisteen, jossa myytiin maastokuvioituja takkeja 0,50€/kpl ja nappasi sellaisen mukaansa. Kaupantekoa odotellessa väläytin, että näistähän tulisi hyvin pienelle väelle asiaankuuluvat metsästyshousut perinteiselle jokavuotiselle metsästysreissulle (herrasväki metsästää, muut pitävät rentoa oleilua mökissä ). Ehkä olisi pitänyt pitää ajatus omanaan, sillä paluuta ei ollut..
Kahdesta L-koon takista riitti juuri hyvin kolmiin 86-senttisiin pöksyihin. Kangas itsessään on varmasti rymyämistarkoitukseen laadukasta, kulutusta kestävää ja lian hyvin itseensä piilottavaa. Kaunistahan se ei mielestäni ole ja näiden tekeminen oli kyllä melkoisen itsetaistelun takana. Eihän tyttösille voi laittaa tällaista päälle! Onneksi (?) innokas metsästäjä tsemppasi vieressä, muuten olisi saattaneet jäädä housut tekemättä.
Housujen kaava on Ottobren peruskaava jota on muokattu omiin tarpeisiin sopivaksi. Tein housuista väljät jotta liikkuminen näissä olisi helpompaa, kangas ei nimittäin jousta tippaakaan. Tyttöjen housuihin laitoin limenvihreät resorit sekä vyötärölle että lahkeensuihin. Lisäksi sommittelin niihin pinetä rusettia, polvipaikkaa yms. somistetta, mutta sain pidettyä itsehillintäni kurissa. Lahjaksi meneviin poikien housuihin piti kuulemma ehdottomasti laittaa ruskeat resorit, sillä "eihän Poika voi muuten olla sorsapassissa muiden miesten kanssa puskassa!" Niinpä, miten en tullut ajatelleeksi..? ;)
PS. Kuulemma lahjaksi menneet housut olivat herrashenkilöiden mieleen ja reilun vuoden vanha poikakin oli tepastellut ylpeänä pöksyissään - olivathan ne samanlaiset kuin kaikilla isommillakin pojilla! Kiva että tuli tarpeeseen!
keskiviikko 24. elokuuta 2011
maanantai 22. elokuuta 2011
Pyykkipäivä
Vaikka taloudessa ei (vielä) ole tarvittu pyykkipoikia kuin muutaman kerran, innostuin tekstittämään niitä ison kasan. Tekstit leimasin vedenkestävällä musteella, jotta pyykkäri saa olla huoletta ripustellessaan pyykkejään ulos aurinkoon. Asiaankuuluvasti pyykkipojat on nimetty pyykkäämiseen liittyvillä sanoilla, mutta joukosta löytyy paljon myös tsemppaavia sanoja arjen kotitöihin - ilo, riemu, nauru, hymy..
Ei varmaan uusi idea, mutta en ainakaan muista mistä olen tämän päähäni saanut. :)
perjantai 19. elokuuta 2011
Neuvolakortin kansia
Heinä- ja elokuussa syntyi kahdelle ystävälleni maailmaan pieni ihminen, ensin prinssi ja joitakin viikkoja myöhemmin prinsessa. Nämä neuvolakortin kannet odottelivat valmiina saajiaan ja matkasivat tuoreille tulokkaille ja vanhemmille yhdessä PaaPiin Kilikattien kanssa.
Koska vauvojen sukupuolet eivät olleet ennakkoon tiedossa, tein neuvolakortin kansista reippaat sekä tytöille että pojille sopivat. Toisen vuori on sinipilkullinen ja toisessa samanlainen vihreä. Idea näissä on sama kuin aiemminkin.
torstai 11. elokuuta 2011
Hajamielinen sininen
Saanko esitellä - ensimmäinen maalaamani taulu ja samalla ensimmäinen akryylimaalikokeilukin, Hajamielinen Sininen (2000). Taulu on kooltaan n. 80 x 75 cm, maalattu kankaalle. Kaikista tekemistäni tauluista tämä on edelleen ehdoton suosikkini, vaikka sinistä nykyään harvemmin missään muodossa käytänkään. Taulun pohjalta syntyi myöhemmin Purjehdus.
Jaksaakohan näitä taulupostauksia vanhoista maalauksista lukea kukaan? No, vahinko on jo tapahtunut, eikä jäljellä ole enää kuin yksi isompi maalaus. Joka sekään ei itse asiassa ole edes vanha, mutta siitä lisää tuonnempana. :)
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Sitruuna
Sitruuna (2002) on maalattu akryylimaaleilla puulle. Taulu on 70 x 85 cm kokoinen. Mallina oli jostain mainoksesta bongattu otos sitruunasta, jossa ihastuin heti kuvan hehkuvan keltaisiin sävyihin. Siitä ajatuksesta lähdin sitten muokkaamaan omaa versiota, lopputulos on tässä. Tämäkin on maalattu kansalaisopiston öljyvärimaalauskurssilla ja jälleen maratontaktiikalla, kuinkas muutenkaan. :)
tiistai 9. elokuuta 2011
Palapeli
Yläaste- ja lukioaikaan maalasin aktiivisesti. Tauluja ei tullut kuitenkaan kuvattua ja ajan kanssa ne ovat jääneet seiniltäkin pois. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, jotain dokumentointia on tehtävä! Ja niin, ei se toisaalta ole ihme ettei näille tauluille ole löytynyt seinältä paikkaa, melkoiseksi väriterapiaksi osoittautuvat kun näin jälkikäteen niihin palaa.
Palapeli (2003) on maalattu akryylimaaleilla puulle. Taulu on kooltaan 80 x 80 cm, yksittäisen palan koko on n. 16 x 16 cm. Taulu valmistui hitaasti, kansalaisopiston öljyvärimaalausryhmässä aloitin tätä syksyn ensimmäisillä tunneilla ja keväällä kiireellä lopettelin. Toisaalta ongelma on aina ollut sama - suunniteltujen taulujen koot suurenevat joka kerta, ja aikaa tekemiseen kuluu tuntikaupalla.
maanantai 8. elokuuta 2011
Vadelma ja Kirsikka
Kun tein itselleni puuhelmet, niihin ihastui ikihyviksi myös pari pientä tyttöstä. Sen jälkeen en ole saanut helmiä itse käyttääkään, vaan helmet löytävät aina tiensä parempiin käsiin. Tästä tarpeesta syntyivät siis tyttömäiset puuhelmet Vadelma ja Kirsikka.
Helmet ovat muuten samanlaiset kuin edeltäjänsä mutta pituudessa hiukan lyhyemmät. Koska olisi tylsää jos tytöillä olisi aivan samanlaiset korut, tein toisista helmistä vaaleanpunaiset piristeenä kirkkaita muovihelmiä, ja toisiin vaihdoin isot helmet pinkeiksi ja väleihin sujautin suklaanruskeita helmiä. Ainakin toistaiseksi ongelma helmien käytön suhteen on siis ratkaistu, jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












